perjantai 27. heinäkuuta 2018

Vielä kerran Dublin

Laukut on jo pakattuna paluulentoa varten, aikaa on kuitenkin vielä jokiristeilylle. Risteilyemäntä Annie kertoi samalla Dublinin ja Liffeyn alueen historiasta.
Ja kohta suunta kohden lentokenttää!

torstai 26. heinäkuuta 2018

Dublin

Viimeinen koko päivä reissussa vietettiin kiertelemällä Dublinissa ostoksilla ja vierailtiin Guinness Storehousessa, jossa opittiin laskemaan hanasta oma tuopillinen Guinnessia ja opittiin kaikkea oluen tekoon liittyvää.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Dubliniin

Ja viimeinen ajopäivä Dubliniin! Suunnitelmissa oli vielä visiitti Euroopan vanhimpiin muisnaishautamonumenteihin Newgrangessa, mutta paikanpäällä huomattiin, että hautoihin pääsee tutustumaan vain ohjatuilla kierroksilla ja seuraavaa mahdollinen kierros olisi ollut vasta reilu kahden tunnin odotuksen jälkeen. Opetus: varaa liput edellisenä päivänä netin kautta haluamallesi ajalle.
Poikettiin sitten läheiselle Boynen taistelupaikalle, joka sijaitsee Oldbridgen kartanon mailla.
Tänän jälkeen suuntasimme uskollisen ratsumme Skodan Dublinin lentokentän vuokraamon palautuspisteeseen, kahdentuhannen kilometrin ja kahden tankkauksen reissu sujui kolhuitta, kiitos Senior Driver Anssin! Ja nyt sitten tutustumaan Dublinin elämään!

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Blackrock

Belfastista lähdimme aamiaisen jälkee kohden etelää, yösijamme oli Dundalkissa. Sitä ennen pysähdyimme Blackrockin rantakylässä kahvilla ja jäätelöllä. Hätäisemmällä ajolla olisimme tosin päässeet Dubliniin jo seuraavaksi yöksi, mutta hengähdetään kylpylässä ennen viimeisiä päiviä Dublinin hälyssä.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Belfast

Välipäivä autolla ajosta. Eilen illalla saavuimme kahden tunnin sisääntulotiellä matelun (kolari moottoritiellä sulki tien) jälkeen Belfastiin. Tänään aamulla alkoi tutustuminen kaupunkiin. Aloitimme black taxi toursilla, jossa taksikuski Jim ajelutti meitä puolentoista tunnin aikana Belfastin lähiöissä, kertoi 1969 alkaneista levottomuuksista (troubles) ja esitteli tapahtumapaikkoja. Rauha osapuolten välille saatiin 1998, mutta rauhanmuurin portit suljetaan yhä yöajaksi rähinöiden välttämiseksi osapuolten välillä. Tappaminen on loppu, mutta levottomuuksien aikaiset selvittämättömät teot ovat yhä mielissä.
Iltapäivällä tutustuimme Titanicin syntypaikalle Harland & Wolffin telakalle pystytettyyn Titanicin museoon. Tietoisku jättialukseen rakentamiseen ja neitsytmatkaan. (Built by the Irishmen, sunk by the Englishmen...)
Loppupäivä kierrettiin kaupunkia ja nautittiin lämpimästä kesäpäivästä, vähän tuli ostoksiakin tehtyä siinä sivussa.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Pohjois-Irlannin puolelle

Malin Headista muutaman kymmenen kilometrin päästä vaihdettiin valtiota: Irlanti vaihtui Iso-Britanniaksi! God save the queen!
Lisäksi vaihtui eurot punniksi ja kilometrit maileiksi!
Siirtymä tehtiin lautalla Greencastlesta Magilliganiin (15 min).

Giant's Causeway

Irlannin suosituimmassa luonnonnähtävyydessä käy vuosittain 500.000 kävijää ja tänäänkään ei siellä tosiaan yksin tarvinnut olla! Basalttisia kuusikulmaisia kivipylväitä on 40.000 ja ne ovat uskomattoman näköisiä, jopa hieman luonnottomia! Reitti experience centeristä rantaan ja ylös jyrkänteelle on lähemmäs neljä kilometriä pitkä ja nousua en huonojalkaisille suosittele. (Sisältää polun lisäksi myös 162 rappusta). Huonokuntoisille on keskuksesta 1,20£ maksava bussikuljetus. Vinkki: jos olet valmis kävelemään hieman enemmän, pääset kohteeseen ilmaiseksi: auto parkkiin ensimmäiseen parkkiin ja siitä reilu kilsan kävely jyrkänteelle ja alas rantaan.Tosin silloin ei pääse museoon käymään, mutta ei välttämättä ole hirveän  vaikuttava paikka hintaan nähden (11,50£ aikuiselta).

Pari viimeistä kuvaa on Carrickin köysisillan läheiseltä niemeltä. Köysisillalle ei menty, kun sielläkin oli niin ruuhkaa, että seuraava aika sillalle olisi ollut vasta tunnin päästä. Ei haitannut, maisemat olivat upeita viereiseltä jyrkänteeltäkin!

Malin head

Matkallamme ei enää pohjoisemmaksi tällä saarella pääse! Malin Head aloitti kuudennen matkapäivän, tänään sääkin oli suosiollinen ulkoilmamatkailulle.
Komeat maisemat kruunasi valkeista kivistä kirjoitettu suuri Eire-teksti, joka kertoi toisen maailmansodan lentäjille, että ovat ylittämässä puolueetonta Irlantia.

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Malin beg

Donegalin läntisimmän niemen kärki Malin beg oli mahtava luonnon muodostelma luolineen ja hienoine hiekkarantoineen. Valitettavasti sää oli sumuinen ja Slieve Leaguessa jouduttiin jopa pilven sisään eikä paikkojen hienoista maisemista saatu kuin aavistus. Tiet kumpaiseenkin kohteeseen olivat vieläkin kapeampia, mihin olimme tottuneet, mutta kaikesta huolimatta paikat olivat käymisen arvoisia. Sieltä vielä reilu 50 kilometrin ajo läpi ylänköalueen jopa yli 500 metrin korkeudessa merenpinnasta Letterkennyyn. Sää olisi voinut olla kirkkaampi tänään, mutta hienot oli tänäänkin näkymät!

Mullaghmore head

Mullaghmore head löytyy ihan Benbulbenin läheltä. Siellä on sekä jylhä kalliorinne sekä suojaisa hiekkaranta.

Ben Bulben

Benbulbenin vuori oli tämän päivän ensimmäinen kohde Sligon pohjoispuolella. Yli 500 metriä korkea vuori tosin on näyttävämpi pohjoiseste lähestyttäessä.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Ballina by friday night

Päivän päätepysäkki: Ballina, salmon capital of Ireland, Irlannin lohipääkaupunki!
Siis mitä tehdään kaupungissa perjantai-iltaisin? Mennään narraamaan lohia kaupunkia halkovalle Moy-joelle, tietysti!

Keem beach

Connemarasta ajettiin lähes Euroopan läntisempään laitaan Achill Islandille. Macroonissa saatiin paikalliselta pubi-isännältä kysyttäessä vinkki, että mitä ei kannata jättää väliin vastaukseksi Keem beach. Pakkohan sinnekin siis oli perille asti ajaa vaikka matkalla pilvet välillä roikkuivat vuorien puolessa välissä ja kapeat tiet tuntuivat entisestään kaventuvan ja töyssyistyvän. Perille Atlantin rannalle päästyämme aurinko ilmestyi ihmeen kaupalla kruunaamaan huikean kauniin maiseman. Rankka ajo kannatti.